Synttäreitä ja Luopumista...

Ilon ja surun päivä etten sanoisi :p

Meidän Sunrise Ave - pentue täyttää tänään vuoden!!! Tasan vuosi sitten eli 12.10.2006 syntyi maailmaan meidän kissalan eka oma pentue jossa oli 2 kanelikilpikonna tyttöä Sani ja Siena, Kanelitäplikäs poika Tikka, Ruskeatabbynaamio simsku poika Paa ja Suklaakilpikonnatabbynaamio simsku tyttö Luna. Tänään nämä ihanaiset mukulat täyttävät vuoden!! Jo on aika kulunut nopsaan :o Tuntuu että vastahan ne syntyi ja vein Tikan Helsinkiin lentoasemalle josta matka jatkui Ruotsiin ja vastahan me oltiin Sienan ja Lunan kanssa näyttelyissä.. hui, mihin aika häviää?

Nykyään Siena ja Luna viettävät kastraatti päiviään Heidin hoivissa Loviisassa ja nauttivat ehdottomasti elämänsä parasta aikaa, Kiitos siitä Heidille :)
Paa asustaa Lahdessa Mariittan kanssa ja leikkikaverina käy välillä pyörähtämässä CornFlakes kissalan sijoituspentueeseemme syntynyt Nuu poika!
Tikka asustaa kollina Ruotsissa ja ensimmäisiä pentueita on jo kovalla tohinalla suunniteltu, jään jännityksellä odottamaan herran jälkikasvua koska itse kissa on IHANAN iso ja jötkylä kollin järkäle ja ihan isänsä Haraldin kopio <3
Sanistakin tehdään kovalla vimmalla täällä meidän naapurissa äiskää :) Ensi viikolla käydään ultrassa katsomassa että tuleeko jälkikasvua vai menevätkö treffit uusiksi ;)

Kiitoksia kaikille Sunrise Ave pentujen omistajille: Heidille, Mariittalle, Liselottelle ja Niklakselle sekä Sarille ja Mikalle maailman parhaista kodeista ja huolenpidosta rakkaita pentujamme kohtaan, tai eihän ne enää mitään pentuja ole :D

Tänään myös juhlimisen sijaan on hieman kaihoisat mielet kun luovutamme Unskin uuteen kotiinsa muutaman tunnin päästä :( Yksi kasvatuksen samalla inhottavista mutta myös parhaista hetkistä siis lähestyy. Mikään ei ole niin inhottavaa ja surullista kuin luopua jo rakkaasta pienestä vaikka onkin koko ajan ollut asentunut siihen että se ei kotiin jää, toisaalta taas samalla sisällä kuplii ilon tunne koska tietää miten tuota pientä on myös toisaalla odotettu ja odotettu ja nyt se odotus vihdoinkin palkitaan ja Unski pääsee vihdoinkin kotiin :)
Tämä pentue muutenkin on potenssiin 100 rakkaampi kuin kukaan muu ja ihan jo siksi että näillä oli niin karu ja rankka alku ja vietin periaatteessa 5 ensimmäistä viikkoa pentupesässä ruokkien muutaman tunnin välein käsin ja pesten pyllyjä Hinkun apuna, ehkäpä se luopuminenkin on raskaampaa kuin yleensä vaikka aina kaikkien pentujen kohdalla sitä tuntuu ensin pahalle mutta ajan kanssa se helpottaa kun näkee miten innoissaan uudet kodit uusista riiviöistään ovat :D

Onneksi Narina jää vielä vähäksi aikaa kotiin kasvamaan ennen kuin se lähtee Joensuulaiseksi Terhin ja Mikon kotiin :)