sunnuntai 1. kesäkuuta 2008

Tarina Lolasta ja unelmasta..

Kaikki alkoi sinä päivänä kun Turo saapui meidän perheeseen.... ajatus kissasta jossa virtaisi sama "veri" kuin minun ensimmäisessä omassa Siamilaisessani.
Tämä ajatus sai lisää tuulta purjeisiinsa sinä päivänä kun päätimme että meistä ehkä voisi olla kasvattajiksi ja Hinku tuli meille sijoitukseen... "ehkä joskus saisin kissan Turon taululla kasvatukseeni", monen mielestä pöljä ajatus sukutaulullisesti mutta minulle sitäkin tärkeämpi.

Tiesin että Turon taulua on saatavilla naapurimaassa Venäjällä/Latviassa/Liettuassa monestakin kissalasta, ainoastaan 2 kissalaa "tunsin" etukäteen ja joiden kasvattajien kanssa olin pitkään ollut yhteydessä, oikeastaan siitä päivästä lähtien kun Turo saapui.

Kissalla ei ollut kiire vaan sitä mietittiin ja odoteltiin ja katseltiin rauhassa, syntyi yhdistelmiä mutta mikään ei tuntunut "omalta" kunnes Olgalle syntyi suklaatäplikäs kanelinkantaja tyttö jota minulle tarjottiin, alkoi näyttää siltä että tuo unelma ehkä voisikin toteutua ;)
Pieni suklaatäply ei tuntunut kuitenkaan täysin omalta ja monen muun pienen asian vuoksi päätin olla ottamatta sitä, odotus jatkui.

Aljona vihjasi tulevasta yhdistelmästään minulle hyvissä ajoin ja jäimme odottamaan mitä tuleman pitää.. pennut syntyivät ja alkoivat kasvaa, pieni kilppari alkoi erottua joukosta, se näytti ihan yhtä höhlälle kuin Turokin pienenä.. siinä se nyt vihdoinkin oli!! Unelmani oli syntynyt :))

Kun kävin eilen hakemassa lapsen kotiin voin sanoa että olen hyvin hyvin hyvin tyytyväinen, tytön luonne on puhdasta kultaa, se jaksaa kehrätä ja leipoa paljon pullaa, sen korvat ovat suuret ja avoimet ja ihan oikealla paikallakin minun makuuni, sen silmät ovat upean siniset ja hienon vinot, sen päälaki on pyöreä ja kroppa pitkä, profiili ei ole suoraa nähnytkään mutta minua se ei haittaa!! Vaikka kissalla olisi kymmenen päätä ja kaksitoista häntää niin minä en välitä, minä sain sen mitä halusinkin.

Neidin sukutaulusta löytyy siis se mitä etsin, Delicatin Tabasco, rakkaan Turoni (Tucurui) veli.
Tabasco löytyy heti iskä Hugo Bossin äidin Diana Hansan takaa.

Ennen tytön tuontia kysyin Karhusen Kristiinalta onko hänellä mitään tuontia vastaan, kyseessä ovat kuitenkin Kristiinankin linjat ja kasvatit, kuin myös kysyin Raution Kristiinalta Ulindin linjojen tuomisesta, kumpikaan ei vastustanut ;)
Sukutaulusta löytyy paljon hyviä ja hienoja kissoja joista pidän: Ulindi V.D.Gruenstiege, Traum von FF Hei Tiki, Sandvretens Mistral sekä tietysti Delicatin Tabasco.
Ja eikös tuo pääasia ole että itse on tyytyväinen ;)

Eli nyt on saatu meillekkin oma kilppari ja ihan aidolla suklaalla ;) Jos jotain kiinnostaa niin neidin sukutaulu on nähtävissä täällä:
http://alario-cat.balticom.lv/pedigree/o_ped.htm

Ei kommentteja: