torstai 18. joulukuuta 2008

Kaikenlaisia kuulumisia

On vähän vaikka minkälaista kuulumista.. ensiksi aloitetaan tuosta ex-kollista.

Käytiin siis tohtorilla ja yhtään viisaampia emme ole.. mitään kunnon syytä syömättömyydelle ei löytynyt ja aikaakin klinikalla vierähti melkein 2h.

Ens alkuun aloitettiin diapamilla, tästä 2min alkoi kelvata Hillsin a/d ja sitä menikin hitaasti nössöttämällä puoli purkkia, jipii. Sitten annettiin pitkäkestoinen ab piikki, oksennuksen estoa varuilta ja runsaasti nestettä.
Tänään ei vielä humautettu uneen koska viime rauhoituksesta on niin vähän aikaa ja totta puhuakseen meidän ell ei luottanut täysin siihen että tuossa kunnossa oleva kissa heräisi takaisin.. *itku*

Ell tutki ja tutki, katseli kurkuun ja nieluun ja totesi vain että "jösses miten isot risat tällä kissalla on!! ", tuumasi että siinä voi myös olla syy miksi maiskuttaa muttei syö.
Tutki myös ma leikatut nyt jo suht tyhjät pussit ja leikkaus"haavat", siistit olivat ja hienosti umpeutuneet.
Siinä vaiheessa kun nostin Evan boksissa Pikkusen viereen alkoi elämä vähän kiinnostaa, morsianta piti nuuskutella ja vähän sille pihistäkkin, samalla tiputettiin nestettä niskaan hirmuisella vimmalla.
Kotiin päästiin niin ensimmäisen kerran kuulin sitten su illan että jäbä vähän kokeili tuota laulamista, joikin itse kiposta mutta ruoka ei kelpaa.
Katsotaan huomiseen ja lähdetään taas klinikalle jos muu ei auta, nyt peukut pystyyn!
Tuolla se nysvöttää pesässä ja tuijottelee mua murhaavasti, tietää että mä olen se pahis joka sen taas boksiin huomenna tunkee... :( Mun rakas pieni.

Eva oli mukana ihan siksi kun olin hieman huolissani sen pissaamisesta, se niin useasti liruttaa ja ihan pieniä annoksia.. eihän sieltä muuta löytynyt kuin aimo kasa kakaroita joista yksi kelli kivasti siinä rakon luona ja rakko oli vähän lytyssä :D Mukelo painaa rakkoa joten pissattaa vähän koko ajan meidän mammaa.. Evan omassa blogissa lisää pentujen määrästä ;)

Myös Turkuun ei hirmuisen hyviä uutisia Nuulle eli Zeldtrix Moccalle kuulunut tuossa vähän aikaa sitten, siltä piti poistaa toinen nisärivistö kokonaan ja vähän joka puolella pelättiin pahinta... eilen sain kuitenkin iloisia uutisia ja kasvaimista ei ollut kyse :D Laitan tarkemmin patologin lausunnosta kun elämä on paremmalla mallilla ja mä en ole näin rikki poikki räsä :(

Ei kommentteja: