Nyt ois niitä omiakin...

Meinaan meidän kakarat sitten vihdoinkin syntyi ja voin sanoa että huh huh, kaikin puolin raskas kokemus ja paniikin sekainen.

Synnytys alkoi ihan tuosta vain heti puolen yön jälkeen, ei mitään merkkiä limatulpasta tai muusta vaan ensimmäisenä tinkaamaan kauhealla voimalla pentua.. noh sitä sitten tehtiinkin ja kauan. Lopulta se tuli Kaitsun avittamana ulos ja sen jälkeen iski totaallinen kaaos!

Eva meni niin sekaisin pennusta että ennen kuin sitä kerettiin saada ulos kunnolla meni mamma ja viiletti pitkin pentupesää silmät selällään, karvat pystyssä ja muristen, kerkesi se muakin käteen purra... väkipakolla se sitten piti tantereeseen saada että saan pennun takapuolesta pois..en ihmettele jos lapsiparalla on jonkin sortin aivovamma, semmosella vimmalla mamma sitä pitkin laitoja löi.

Itse asiassa koko synnytys oli tälläistä, aina pennun ilmaannuttua iski paniikki ja sitten pyörittiin, luojan kiitos Kaitsu oli kotona ja käsiä oli enemmän kuin yksin ollessani.

Pentuja syntyi yhteensä 7 (joo-o...) joista valitettavasti yksi syntyi kuolleena, täysin kehittynyt se muuten oli mutta sillä ei ollut suuta, tai oli suu mutta kun sen aukaisi se oli ummessa, ei kieltä ei mitään vaan täysin ummessa, painoa oli kuitenkin 70g (märkänä) että tiedä sitten mikä sille on tullut ja missä vaiheessa. Kaikki pennut olivat suht saman painoisia, pienin 69g ja suurin 100g, tällä hetkellä ainoastaan kahdesta tissistä tulee maitoa ja pienimmät eivät ime, eivät edes pullosta mutta osasin tähän varautua.

Hirveästi en vielä toiveita näille lapsille kasaa vaan katsellaan rauhassa mitä tapahtuu, jos matkalla joku tippuu niin se on aivan odotettavissa, niillä oli sen verran rankka joulu äitinsä kanssa että ihme kuitenkin ettei kuolleita ollut enempää.

Nyt menen hetkeksi lepäämään ja pitämään Evaa aloillaan, se on edelleen kuin hulluus kohtauksen saanut mutta pesee välillä muksujaan hetken aikaa :)