perjantai 2. tammikuuta 2009

Uusi vuosi ja uudet kujeet :)

Nyt on sitten vuosikin vaihtunut, meillä se meni suht leppoisissa tunnelmissa kun kissat napottivat kuka missäkin ikkunassa tuijottamassa räiskyvää taivasta.
Evakin ahtoi itsensä ikkunalaudalle puolen yön aikaan ja tuijotti raketteja hievahtamattakkaan parin tunnin ajan :)

Mulle iski totaallinen paniikki tuossa to aamuna kun mies ohi mennen kysyi että milloinkas se Eva synnyttää että osaa ottaa koulusta vapaata koska sehän on totuus että tuo kissa ei synnytä ilman Kaitsua...minen kelpaa siihen hommaan joten sovittiin miehekkeen kanssa että synnytellään yhdessä.
Aloin sitten katsoa kalenteria ja mutisin yksinäni että 2vko:a siihen vielä on että joskus siellä 15pvä tietämillä että taitaapa sattua vielä keskelle viikkoa.. kalenterista löytyi oikea sivu ja voi apua!! eihän siihen ole kahta viikkoa.. eihän siihen ole kuin VIIKKO!!!!
Olin koko ajan katsonut Pinkin laskettua-aikaa.. noh, miehen onneksi 65vrk:tta on täynnä lauantaina 11.1.2009 joten tuskin tarvitsee koulusta vapaata ottaa, meinaa kuitenkin olla pe kotona siltä varalta JOS.. yhtä innoissaan se tuntuu pennuista olevan kuin minä :)

Kaivelin siinä sitten pe aikana puntarin, homeopaattiset, emonmaidon korvikkeet, peittoja ja alustoja esiin ja kyhäsin mammalle sturdin kiikkoineen päivineen pystyyn. Sturdi on kiva paikka ainakin mylläykseen, monena aamuna siellä on peitot ja patjat ihan mutkalla ja mamma itse makaa maha kohti kattoa kiikussa :) Vähän arvelen että kättä saan vääntää pentupesästä sitten ja pennut luultavasti synnytetään meidän sänkyyn.. on tuo mamma vähän itsepäisempi tapaus kuin meidän muut rouvat.

Mamma itse on voinut hyvin, ruoka ja vesi maistuu, astiaan ilmestyy täysin normaaleja tuotoksia ja mammasta lähtee ääntä kuin pienestä kylästä. Muksut jytäävät mahassa aivan mielettömästä paitsi tänään ovat olleet ihmeen aloillaan, mahasta on tullut ihan järkyttävän timmi paketti ja se on hieman alempana kuin pari päivää sitten joten saas nähdä....
Utareet on ainakin aika mahtavat hinkit että maidosta en usko pula tulevan, homeopaattiset on silti valmiina ja korvikemaito, mistäs sitä ikinä tietää.

Koska meidän kämppä on kylmä kuin siperia niin kaivelin vanhat villasukat ja limpparipullot esiin ja kunhan aika on valmis niin vuoraan taas pentupesän lämpövesipulloilla JOS en ehdi käydä Gigantissa lämpöpatja ostoksilla.

Että tälläistä odottelua meillä :)

Ei kommentteja: