Paljon, niin hyvää kuin surullistakin, suhteellisen vilkas vuosi kaikin puolin :)
Silti minun elämäni raskain vuosi ja edelleen puhuminen tekee kipeää mutta ehkä tämä ikävä joskus helpottaa??
Vuoteen mahtuu 2 pentuetta ja 1 "hoitopentue", kesä olikin täynnä lapsia kun niitä vilisi kotona 12 !!! Toukokuussa saimme siis iloksemme Roosan ensimmäisen pentueen sekä Evangelinan toisen pentueen jonka hoisin ja kasvatin vaikka pennut rekisteröitiinkin ChicKitty kissalan nimiin, kesä meni lasten kanssa ja vaikka se oli raskasta kun täytyi olla niin monesta pienestä huolissaan on uusien omistajien viestit ja kuvat vakuuttaneet minut että ehkä minä taas saatoin onnistua yhden poppoon kanssa ja olen saanut kasvatettua ihania ja rohkeita pieniä kissoja omistajiensa iloksi, KIITOS vain Lauralle luottamuksesta Evan suhteen, toivottavasti olin luottamuksen arvoinen :) Toinen pentueemme syntyikin ihan näin viimeisillä viikoilla tätä vuotta kun Annin ensimmäinen pentue saatettiin maailmaan, saimme siis 2 omaa pentuetta joissa yhteensä 7 ihanaa kissalasta, ensi vuonna sitten lisää ;)
Perheeseemme saimme myös vuoden aikana muutaman uuden karvanassun, suurin onni varmasti potkaisi alku vuonna kun Ouraman Nena pyysi apuani kasvattinsa suhteen... näin elämääni tupsahti ihana Yumi PumPum eli Cannonball Frontpage News joka muutti kissaksi tulon jälkeen Hannan residenssiin Helsinkiin, siellä tikettirinsessaa on hellitty ja paapottu piloille asti, tällä hetkellä kilputin tosin asustaa taas meillä, ideana tehdä pentuja mutta tällä hetkellä olemme asiasta hieman eri mieltä :D Saimme myös Saksasta harlekiini poika Eddien jonka taival onkin ollut vähän mutkainen ja moni asia ei mennyt kuten piti :( Olen tämän kanssa paininut useamman kuukauden ja ensi viikolla Eddiestä tuleekin munaton mies, yhden pentueen hän sai alulle mutta se riittänee, luonteensa puolesta Eddiestä ei koskaan tullut näyttelykissaa eikä hän ole muutenkaan mikään ihanteellinen itämainen :( Olen hyvin surullinen asiasta koska odotukset olivat kovat mutta aina ei mene kuten pitäisi, tiedän ainakin että jatkossa Eddien elämä on varmasti ihanaa, hän muuttanee kasvattini Repen seuraksi heti kun saamme aikataulut yksiin.
Kesällä suurta aukkoa saapui paikkaamaan Aapo, minun oma ihana lilamonsterini joka on täyttänyt jäljelle jääneet saappaat hyvin :)) Aapo on kaikin puolin ihana mies, paljon kyselyitä on pojasta ollut mutta kuten arvasin suurin osa onkin jäänyt siihen kysely ja vakuuttelu asiaan... noh Aapoa saa kysellä siitokseen jos kiinnostusta on :)
Näyttelyareenoilla vuosi 2010 jää varmasti ainakin minun mieleeni, on ollut ihan uskomaton vuosi !!!! Kaikki alkoi oikeastaan Helmikuussa kun Mörkö aloitti voittoputkensa ollen BIS Kes-Kisin näyttelyssä ja siskolikkansa Bertta oli Tallinnassa 2x NOM ja valmistui IC:ksi, Seinäjoella maaliskuussa Suuri Sininen mies Santtu BIS, tästä Huhtikuussa RUROKissa Yumi 2x NOM ja 1x BIS sekä Leo hienosti 1x NOM !! Seuraavaksi suunnattiinkin sitten serttien metsästykseen Tallinnaan jossa potti räjähti kaikin puolin :D Yumi 2x BIS, Leo 2x BIS ja Mörkö 2x BIS ja Santusta tehtiin IC !!!! Kotimaan kamaralla sitten Jämsässä kesäkuussa juhlimme kissalamme ensimmäistä Grandia kun Bertta saavutti tuon tittelin sunnuntaina, muutenkin viikonloppu oli aika huima: Mörkö 2x BIS ja veljensä Leo 2x BIS sekä Yumi sunnuntaina BIS, WOW :D tässä vaiheessa voin tunnustaa että kaikki tuntui aika uskomattomalta ja unelta, mutta voin sanoa että olin hyvin hyvin ylpeä jo tässä vaiheessa enkä uskonut että lisääkin olisi tulossa :D Omassa kotinäyttelyssä kesäkuussa sekä Leo että Yumi sunnuntaina BIS, Mörkö lauantaina BIS ja Roopen tyttö Oi su BIS piesten Mörön 2-0 !!!!! Tästä Kempeleeseen matkasi vielä Leo joka nappasi sieltä 2x BIS pytyt... huh huh!! Heinäkuussa saimme myös toisen kissalamme Grandin kun Leo valmistui Vantaalla Grandiksi, huimaa !!! Vantaalla Yumi myös 2x BIS .... Yumi jatkoi vielä huimaa putkeaan ollen SUROKissa BIS sekä Tallinnassa 2x BIS... Vantaalla elokuussa depyyttinsä tehnyt Aapo ylsi paneeliin saaden yhden äänenkin !!! Että aikamoinen vuosi :D Olen ihan hurjan ylpeä kasvateistani ja olenkin ikuisesti kiitollinen omistajille jotka ovat tuoneet niitä näyttelyihin upeassa kunnossa lellittyinä lemmikkeinä <3 Loppu vuodesta depyyttinsä teki myös pieni ihana OnniMoogeli joka on kerännyt huippuluokan arvosteluja nyt jo 4 kpl:tta!!!
Tälläistä menestystä en odottanut enkä koskaan odotakkaan, olen ollut iloisesti yllättynyt vuoden tuloksista ja hyvin ylpeä saavutuksista, jokainen saatu sertti ja tulos on riittänyt minulle, nämä plussat ovat olleet iloisia yllätyksiä joka ikinen !!
Vaikka vuosi tuntuukin olleen pelkkää iloa ja menestystä niin mukaan mahtuu myös 2 suurta menetystä, menetin elämäni suurimman rakkauden ja persoonan kesäkuun alussa kun Roope poistui luotamme munuaisten uuvuttamana. Koko toukokuu oli elämäni raskain ja päätös Roopen pois päästämisestä otti aikansa, ikinä en olisi tahtonut sitä päivää nähdä ja kokea ja edelleen siitä puhuminen tuottaa tuskaa ja hirveän ikävän, Roope ehti juuri täyttää 5vuotta, aivan liian nuorena :(( Avauksessa Roopelta löydettiin munuaisvialle tyypilliset löydökset ja dysplasia, moni on vakuuttanut etten olisi voinut tehdä enempää eikä Roopea olisi pelastanut mikään mutta silti se vain tuntuu pahalle, suuri persoona on pois ja jäljelle jäi ikävä :( Pian Roopen jälkeen jouduimme myös hyvästelemään Kerman joka lähti pois myös munuaisten uuvuttamana, vaikka Kerma olikin loppu ajan Paulan kissa oli päätös tehdä Paulan kanssa hyvin vaikea ja kyyneliltä ei vältytty, ISO kiitos Paulalle kun oli Kerman luona viimeiseen saakka, tiedän että Kermalla oli maailman paras koti <3
Kuten siis näkyy vuosi on ollut yhtä liitoa mutta väliin mahtuu myös sitä suruakin, toivon että vuonna 2011 en joudu hyvästelemään ketään vaan saan viettää mukavan vuoden omien rakkaiden karvanassujen kanssa :)
Tahdon näin ennen joulua toivottaa kaikille kasvateilleni ja heidän omistajilleen Hyvää Joulua ja toivottavasti kuullaan taas toisistamme pian tavalla tai toisella!
HYVÄÄ JOULUA siis Sunrise Avenuet, Metallica mukelo, Aerosmith tytöt, BeeGees jengi, Roxette nelikko sekä Madonnat, HYVÄÄ JOULUA myös meillä syntyneille Maissilastujen G-pentueelle ja ChicKitty M- pentueelle !!
1 kommentti:
Pena ja omistaja kiittävät kasvattajaa hienosta vuodesta, tuesta ja KAIKESTA!! Jaska Perkele jo odottaa, että millon pääsee uuteen kotiin :D :D
Lähetä kommentti