Joo-o, huomen aamulla klo 08.00 saapuu Susu neiti meille häiden viettoon (tartteis varmaan mennä nukkumaan = 7h aikaa..). Pari tuntia morsiammen jälkeen saapuu sulhanen eli meidän koti toimii vain rakastavaisten salasuhteen keskipisteenä :D
Saadaanpahan vähän äksöniä meillekkin, jeejee!!
Sen jälkeen olisi enää 2 morsianta jäljellä, 1 ulkopuolinen ja meidän Lolaski. Lolaskin astutus menee ensi vuodelle mutta pyrin astuttamaan sen heti alku vuodesta jonka jälkeen Hanne saa laulaa Bye Bye Kulkuset Mystille jos tahtoo, ainakin tähän asti kuulemani mukaan jätkä on ollut liiankin helppo KOLLI ;D ei pissaa eikä laulele.. voi miksi mulla ei ole tuollaista tuon kusiruiskun ja oopperalaulajan tilalla???
Olen pienessä mielessäni hykerrellyt tulevaisuuden suunnitelmieni kanssa ja olen tähän asti hyvin tyytyväinen siihen mitä olen ostanut ja kasvatukseen hankkinut. Nauroin juuri ystävälleni tänään että valitettavasti olen hullaantunut erään kasvattajan kissoihin enkä pääse hänen kotisivuiltaan koskaan tarpeeksi pikaisesti pois :D Aina jumittuu ja jumittuu eikä asiaa auta yhtään että kahden kasvatuskissani takaa näitä kissoja jo löytyy!!
Olen myös etsiskellyt vähän sillä silmällä kaneli poikaa ja todennut että mieleistäni ei "vieraista" linjoista löydy.. teen yleensä tarkkaakin tutkimus työtä sukujen kanssa jos joku kiinnostava löytyy ja mietin tarkkaan mitä annettavaa kissalla olisi omaa kasvatustani ajatellen, kaikkia totuuksiahan ei kaikista linjoista koskaan irti saa jos kasvattajat eivät niistä puhu ja se on ikävää :( Onneksi voin sanoa että tähän asti saamani tiedot ulkomaan tuonneistani ja niiden linjoista ovat olleet rehellisiä vastauksia asiasta kuin asiasta, ihan kissojen isoisoisien kasvattajilta asti! Ja sitten joskus tulee näitä joiden suku on "pakko" saada, siinä on joku lähellä sydäntä kuten Lolan tapauksessa <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti