Ilmassa meinaan :)
Pääasiassa odottelen erinäisiä kuvia erinäisistä kissoista :D
Sain jo koevedokset Turon valmistujaiskuvista ja koska en osannut valita yhtä vain niin pakkohan sitä oli sitten sen ilmaisen kuvan lisäksi tilata kasa kuvia, kivoja kuvia tulossa vaikka Pappa joutuikin istumaan pärekorissa...niitä odotellessa, tilaus tehty nyt odotetaan!
Sitten seuraavaksi odotellaan Mörön JW-kuvia ja Nallen Championi kuvia Kempeleestä. Niissä toki kestää sen kk päivät mitä kuvaaja sanoikin mutta malttamaton kun on niin ne tahtoisi jo saman tien, varsinkin kun nähtiin jo paikan päällä mitä odotetaan!!
Möröstä otettiin tuhat ja yksi kuvaa, osassa se mennä viipotti, osassa sillä oli onnellinen pörheä häntä, osassa sillä oli kieli ulkona suusta ja osassa se vain oli noh Mörkö... pari ruutua kuitenkin saatiin onnistumaan ja nyt siis odotellaan!
Nalle oli helpompi kuvattava, pistettiin lapsi alustalle ja otettiin kuvia, muutaman kerran Nalle määki siihen tyyliin että ketutti mutta kun Hanne tanssi polkkaa kuvaajan takana saatiin Herra Kollistakin onnistuneita otoksia :)
Kuvien lisäksi odotan että viikot kuluisivat nopeasti... Esmelle on oikeasti vihdoinkin tilattu sterkka-aika... ja ihan kuulkaas lisääntymistieteiden maisterille ja tohtorille tai jollekkin sellaiselle! ja tämä ihan siksi että tahdon kovasti että Esmen lapsenteko välineet tutkitaan kunnolla josko löytyisi mitään selitystä ja syytä sille miksi se ei yrityksistä huolimatta tiinehtynyt ja miksi se juoksi niin harvoin... muutaman viikon päästä tiedetään!
Näiden lisäksi odotellaan innolla jotta Nallen kaksi morsmaikkua pistäisivät juoksuksi ja saataisiin astutukset alta pois ja munat veke... jos joku sitä halajaa käyttää niin kipin kapin yhdyntää tähän suuntaan, lähtölaskenta muuten alkaa asap kun Kuopion plikat on saatu siunattuun tilaan.
Nallen lisäksi odotellaan Santun papereita saapuviksi että saadaan herra SRK:n rekkariin sitten ja aletaan järkätä naimalupia kuntoon, Santun on tarkoitus astua Bisu Pusunen sitten aikanaan mutta sitäkään en suunnittele pitäväni vuosi tolkulla kollina, joten kiinnostuneet voivat huutaa jo HEP!
Emilin kohdalla ei ole odotuksia :D Muuta kuin että se nyt ensiksikin kasvaisi isoksi pojaksi...sen jälkeen voisi miettiä mahdollisesti siitoskäyttöä..tyttö sille on kyllä tulossa mutta jos Emilistä ei ole hommia hoitamaan saapi Santtu hoitaa velvollisuudet sitten :) Emili kun tuntuu olevan ikuinen lapsi ♥ Minä mielelläni tekisin suklaa x suklaan kun tuo suklaa vaan on ihana väri mutta ei sininen x suklaakaan mikään paha ole ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti