Vihdoinkin on aikaa rustata tännekkin jonkun sortin kuulumisia eikä vain pikaisia tervehdyksiä :) Tuo koulu vie niin sopivasti aikaa iltaisin ettei muulle oikein jää aikaa, onneksi on näitä etäpäiviä ;)
Meidän klaani voi oikeastaan kuten ennenkin, Tiuhtin poismenon alkaa hiljalleen jokainen tajuta ja siihen sopeutua, pisimpään se otti Koikkikselta joka nukkui isänsä kanssa useasti mutta nythän tuo Koikkiskin on taas täysin oma itsensä ja elämä maistuu :) Hieman helpotusta tilanteeseen toivat Misti ja Roosa josta jälkimmäinen oli todellinen extempore kissa... 2pvä ennen Suomeen muuttoa kuulin koko tyttösestä ja seuraavaksi se olikin jo täällä :D
Roosan kanssa onkin ollut omat ongelmansa, tyttö on kaikin puolin hurjan ihana ja rakas ja kiltti ja terve mutta luonteeltaan hurjan arka, menee vähän samaan kastiin meidän Hinkun kanssa mutta onneksi tämä nykyinen porukka ei ole ottanut Roosaa silmätikuksi ja alkanut kiusata sitä kuten Hinkun kohdalla tekivät, tosin tilannetta helpottaa se että se suurin kiusaaja ei asu enää meillä eli Kerma, Kermalla meneekin loistavasti Suvin luona ja olen saanut ihailtavaksi paljon kuvia sohvasta jonka keskellä makaa Kerma ja molemmilla sivuilla whippetit Uni ja Bea, huomaa että Kerma nauttii ;)
Roosan kanssa tehdään siis töitä edelleen, ensimmäiset viikot se asui sängyn alla kunnes tajuttiin ottaa sängyn jalat irti ettei päässyt piiloot, se söi ainoastaan kerran päivässä jos silloinkaan (Jos sain sen kiinni ja laitettua boksiin syömään, muuten se juoksi karkuun), seuraavaksi se siirtyi asumaan Catmaxin parvelle mutta tuli jo ruokailemaan tiskipöydälle, nyt kun Annikista on tullut super sosiaalinen rasittava tapaus on Roosa ja Anni hyvin paljon yhdessä ja Roosa liikkuukin jo reippaasti asunnossa :) Hellyyttävä tapaus se on, heti kun koskee tai ottaa syliin alkaa hirmuinen kehräys ja surina, nopeita liikkeitä se pelkää ja mulla onkin mukavan näköiset käsivarret kun se on paniikin omaisesti sännännyt käsistä karkuun äänen tai muun vuoksi....hitaasti hyvä tulee.
On ihan hyvä että Roosa tulee ISROKkiin, sen on pakko oppia hieman tätä elämää mutta tuo viikonloppu määrittää paljon, jos Roosa on pöydällä vihainen tai paniikissa niin se jää su kotiin eikä jatkossa tuo enää, Hinkun kohdalla jatkuva näyttelyttäminen ei tuonut tilanteeseen yhtään rohkeutta joten en viitsi edes tuollaisen perus aran kanssa sitten enempää kokeilla, mutta katsotaan siis mitä ensi viikon lauantaina tapahtuu Raution pöydällä :)
Myös Misti Mystin tytär voi hienosti, se kasvaa ja kehittyy koko ajan, ja muistuttaa isäänsä hyvin paljon, on mukavaa saada se näyttelyyn nyt ISROKkiin niin kuullaan mitä likasta ollaan mieltä, luonne sillä on puhdasta kultaa ja rukki pyörähtää käyntiin heti kun siihen hipaiseekaan!
Lola oli meillä 2vko:a sitten astutettavana, ei tosin Santulla koska Santtu ei suostunut sitä astumaan vaan saimme vieraaksi ihanan SYS pojan <3 Vielä viikko pitäisi jännätä onnistuiko hommat vai ei... kovasti oli yritystä mutta saa nähdä, itse en nimittäin todistanut yhtäkään karjaisuun asti edennyttä astumista :D Toivon todella on nyt saatais niitä vauvvoja... alkaa vaavakuume olla kova! Onhan edellisestä laumasta kohta jo vuosi.. huh heijaa!
Osallistumme siis ensi viikonloppuna ISROKin näyttelyyn täällä Kuopiossa, mukanani on Nalle, Santtu, Roosa ja Misti sekä paikalla kasvattini Leo, Mörkö ja Unski :) Tämän lisäksi majoitan luoksemme Lauran ja Jyrkin laumoineen joten tiedossa on siis huippu viikonloppu!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti