sunnuntai 16. toukokuuta 2010

ja sitten niitä oli 12....

ihan ensin pahoitteluni siitä että blogi on ollut hetken aikaa hiljais elolla, tässä on sattunut ja tapahtunut ja kädet olleet kirjaimellisesti täynnä tekemistä ;)

Kuten tuolla alempana jo kerroin niin Evangelina ilahdutti meitä hurjalla määrää pentuja ja toisen yllätyksen järjesti sitten Roosa joka tekaisi meille yhteensä 4 mukeloa eli maaginen luku pesäkopassa on nytten sitten 12 SIA/SYS lasta :D

Vähän voisin kerrata kuitenkin kuinka nämä riiviöt maailmaan tupsahtivat...

Su-ma välisenä yönä arvelin että tapahtuu koska Eva oli päivän ollut levoton ja limatulpan se ahkeroi lattialle illalla...koska jotenkin osasin arvata että yölle se synnytys taas osuu en edes yrittänyt mennä nukkumaan, vaille 01.00 tosin tuntui siltä että ei ne synny tänä yönä mutta klo 02.00 Eva päätti ponnistaa niin reippaasti istumaan itsensä että lattialle tuli lammikko vettä ja sittenpä kiireesti mentiinkin pentupesään ja alettiin pakertamaan. Muksuja tuli tappavan tasaiseen tahtiin aina klo 06.00 asti jonka jälkeen Eva päätti hoitaa pentuja ja puhdistaa itsensä joten arvelin että synnytys oli ohitse, pesässä oli 3 tyttöä ja 3 poikaa siihen mennessä.
Koska Eva rauhoittui itsekkin nukkumaan ja ruokkimaan pentuja könysin minäkin 06.00 sänkyyn ja nukuin puoleen päivään asti ihan helposti :D
Aamun ensimmäisessä punnituksessa sitten olikin yllätys sektori mukana kun laskennan jälkeen tultiin molemmat siihen tulokseen että kuuden sijasta siellä onkin kahdeksan...
Pesä oli siisti, jälkeiset kadonneet, pennut kuivia ja tissillä joten ihan olivat kahdestaan likat synnytyksen hoitaneet mikä sinänsä oli hupaisaa kun Evalla on tyylinä määkiä koko synnytys alusta loppuun, kipua sillä ei ole eikä hätää mutta sekunttiakaan se ei hiljaa ole...paitsi nyt kun se ahersi kaksi maailmaan ihan omin neuvoin :D
Pienin poika oli 79g ja suurin tyttö 99g, nyt pesässä Evalla siis 4 tyttöä ja 4 poikaa, ikää huomenna viikko ja kuvia tiedossa ;)

Roosa päätti sitten ilahduttaa keskiviikkona 12.5 meitä...seurasin sitä ja etsin merkkejä synnytyksestä mutta mitään ei näkynyt,lähdimme sitten kauppaan ja kun hiukan yli tunnin päästä palasimme kotiin oli pesässä kolme uutta tulokasta... 2 jo aivan kuivana ja kolmas juuri syntynyt. Roosa handlasi homman niin hyvin että lähdin käymään vessassa ja kun palasin pentupesän äärelle oli siellä neljäskin tulokas!!! Roosa hoiti synnytyksen mallikkaasti ja hienosti täysin ilman apua, 2 tyttöä ja 2 poikaa!! Molemmat tytöt tällä hetkellä varattuja :))

Synnytyksen jälkeen Roosa alkoi voida hieman huonosti ja kävimmekin eilen päivystyksessä, diagnoosina suolistotulehdus. Nyt hoivaamme mammaa Cuplatonilla, NutriPlussalla, Nutrisal jauheella ja homeopaattisilla ja toivokaamme nyt että tauti helpottaa pian ja mamma saa hoivata lapsiaa, tosin siellä se pentupesässä niitä nytkin hoitaa, hieno mamma!

Kuvia otan huomenna kun alkaa lapsilla olla ikää viikko joten niitä odotellessa!

3 kommenttia:

Jonna1983 kirjoitti...

Jee, hurjan paljon onnea sinne! Kohta sitä vilinää sitten riittääkin :D

ElsaFiona kirjoitti...

Onnea tusinallisesta lapsia!! Ja Roosalle pikaista paranemista suolistotulehduksesta!

pirkko kirjoitti...

Mahtava stoori, vauhtia ja vaarallisisa tilanteita ja rouvat senkun synnyttää itekseen ;)