tiistai 25. toukokuuta 2010

Terveisiä Tallinnasta!

Vihdoinkin on pitkä ja raskas matka saatu päätökseen ja unta vedetty kupoliin niin että nyt taas jaksaa kirjoittaa jotain tarinaakin meidän reissusta :)

Lähdimme siis matkaan täältä Kuopiosta pe aamuna klo 04.00 jotta olisimme sitten Helsingissä 8.30 kieppeillä jotta pakkaisimme tavarat toiseen autoon ja ehtisimme rauhassa matkata satamaan. Kävimme matkalla Varkaudessa nappaamassa Mörkö-Keijun kyytiin ja sitten Helsinkiin. Hesan päässä pakattiin 3 ihmistä ja 6 kissaa Hannan papan Toyotaan joka natisi liitoksistaan mutta kesti koko reissun ja palveli meitä uskollisesti kotipihaan saakka.

Laiva lähti jo 10.30 joten olisimme hyvissä ajoin Tallinnassa, pientä hervotonta naurua ja paniikkia aiheutti laivaan ajo ja muu jonotus, tämä oli meille kaikille eka kerta mutta hyvin saatiin pirssi laivaan ja eikun aamupalalle. Laiva saapuikin Tallinnaan jo klo 12.30 joten iltapäiväksi sitten päätettiin lähteä shoppailemaan ja syömään. Kauppakierroksen jälkeen tuotiin Kirsi takaisin hotellille ja lähdettiin vielä Hannan kanssa kruisailemaan Tallinnaan, vietiin Laura ja Suvit hotelliin ja tultiin takaisin, kilautettiin Sara alas meidän kanssa auringosta nauttimaan ja turistin tunnin ajan ennen kuin väsy voitti ja oli pakko lähteä könyämään huoneeseen.

Huoneessa jako valitettavasti meni niin että Mörkö joutui vessaan ja Santtu sai olla huoneessa, koska Mörkö päätti tehdä itsarin vessan lavuaarissa jouduin vuoraamaan sen pyyhkeillä ja päiväpeitolla jotta mulla olisi Hannelle ehjä kissa kotimatkalla :D Mörkö esitti lavuaarissa erilaisia temppuja miten jalat saadaan huitomaan eri suuntiin ja otti kontaktia posliiniin milloin leuallaan ja milloin pääkopallaan, pehmusteet siis olivat poikaa.

Lauantai aamuna sitten aamupalan kautta näyttelypaikalle ja minä pääsin helpolla, olen tottunut että siellä syynätään ell tarkastuksessa kissat peräreikää myöten mutta kun iskin Santun Latvialaisen passin pöytään minut katsottiin paikalliseksi ja kissoja ei tutkittu :D Pystyteltiin sturdikylä kokoon ja aloitettiin tuomaroinnin odotus. Saran mustalla Diegolla oli serttikisa jonka Diego voitti joten hyvin alkoi nelosten osalta rundi, koko poppoon kissat saivat serttinsä ja Nalle, Leo, Mörkö, Yumi ja Santtu valmistuivat uusiin titteleihin, Bertta keräsi luokan 5 serttejä seuraneitinä :) Kaikille tuli myös kutsu TP-valintaan paitsi Mörölle joka oli ainoana TP-kastraattinaaras. Santtua vastassa oli Örppi (Kattilan Wyatt Earp, JW) sekä Saran uusi poika Garik ja näistä voitto meni Örpille! Leo voitti oman valintansa ja oli TP, Yumi voitti omansa ja oli TP joten paneeliin riitti jännittämistä.
Paneelissa äänet menivät joka kohdalla tasan :D Yumia vastassa oli Scandinavian Kaunein vuodelta 2008 eli Dumba ja äänet 1-1, Vera Vasilieva toimi ratkaisijana ja hän valitsi voittajaksi Yumin!!!!!!!! Koska kastraatti urosten toinen kilpailija joutui lähtemään aikaisella laivalla pois oli Leo automaattisesti KP!!!!!!!!!! Kastraattinaaraissa äänet menivät Mörön ja suklaisen kilpakumppanin kesken myös 1-1 ja Veran äänellä Möröstä tuli KP!!!!!!!!! 3x KP, huh huh.

Lauantai iltana istuimme sitten iltaa Hannan, Kirsin ja Saran kanssa hotellin ravintolassa ja nautimme halvasta mutta taivaallisen hyvästä ruuasta ja kylmästä juomasta, uni korjasi illalla taas suhteellisen aikaisin joten nappasin Santun kainalooni ja kömmin sänkyyn.

Sunnuntai aamu valkeni sateisena ja koleana, ihan mukavaa koska lauantai oli paahtavan kuuma ja kissat olivat näyttelyssä aivan nuutuneita. Sunnuntaina arvostelut käynnistyivätkin reippaasssa tahdissa ja pian päästiinkin taas nelosten vuoroon. Kaikki saivat taas mitä hakivatkin ja vähän tuli taas extraakin ;) Hanna kantoi Santun sekä arvostelussa että valinnoissa ja tällä kertaa valinnoissa olivatkin vain Santtu ja Saran Garik, näistä Marianne pisti paneeliin Garikin!!! Olihan se hiukan surkuhupaisaa katsoa paksua Santtua elegantin ja laihan Garikin rinnalla, ehkä Santtua voisi yrittää laihduttaa :D Joka tapauksessa hieno suoritus Garikilta!!
Kannoin sitten Mörön ja Leon peräkkäin ja koska Mörkö oli taas ainoa meni se suoraan paneeliin, Leon hurja koko aiheutti tuomarille hieman päänvaivaa enkä tiedä oliko hän kuinka tosissaan kun hän puheli arvostelun aikana että koko on ongelma .... ilmeisesti kuitenkin se oli vitsi koska hän valinnoissa valkkasi hyvinkin nopeasti parhaakseen sitten Leon ;) Sain luvan Hannalta kantaa Bertan ja voi mikä surruuttaja se onkaan <3 hurja kehrääminen ja keikistely alkoi kun vein sen ja Martin tykkäsi kovasti, voisihan sitä kaikkea olla aina lisää mutta hienon arvostelun likka sai ja kutsun valintaan mihin myös Yumi meni.

Valinnoissa sitten Yumi päihitti muut naaraat ja meni paneeliin!!! ja taas jännitettiin, tällä kertaa enemmän kuin lauantaina koska paneelissa olivat mukana myös Saran Diego ja Garik!!!
Garikilla meni ensin äänet tasan kilpakumppaninsa kanssa ja jännäsimme nappaisiko pieni mies Veran äänen, pitkään näytti siltä että näin kävisi mutta valitettavasti Vera valkkasi sitten voittajaksi mustan itis kollin, sekin tosin Suomesta :D Aikuisissa naaraissa äänet yksimielisesti Yumille ja me Hannan kanssa juhlittiin, ihan uskomaton likka! 4x aikuisissa ollut kisaamassa ja tuloksina upeat 4x TP ja 3x KP!!! Voi olla kasvattaja ylpeä tästä likasta, ihan mieletön mimmi ja lyönyt kyllä kaikki odotukset mennen tullen.
Kastraattiuroksissa sitten vastakkain Diego ja Leo ja molemmilla äänillä voittajaksi valittiin Leo, myös Mörkö voitti kummallakin äänellä kilpakumppaninsa ja meillä riitti aihetta juhlaan!

Koko viikonlopun saldo: 3x IP, 1x CH, 1x IC + su sertit sekä 2x CAGCIB Bertalle, 6x NOM ja 6x BIS! Huhhuh, oli kuulkaas autoon pakkaamista! :D

Su näyttelyn päätyttä pakkailimme auton hissukseen koska kiirettä ei ollut, laiva lähtisi vasta klo 21.00 ja olimme näyttelystä ulkona jo klo 16. Ajoimme auton satamaan varjoon ja lähdimme etsimään ruokapaikkaa ja shoppailukauppoja, nopeasti se aika vierähtikin ja sitten olikin aika pakata autoon tällä kertaa 4 ihmistä ja 6 kissaa, Toyota natisi mutta hyvin mahduttiin mukaan kaikki :) Laivassa tuliaisten ostoa ja Hannan panikointia notta mahdutaanko autoon mutta hyvällä pakkaamisella Toyota täyttyi oluesta ja karamellista ja jaksoi kantaa koko kuorman vielä Hannan pihaankin saakka.

Starttasimme Kirsin kanssa kohta Kuopiota klo 24.00 ja matka kestikin hieman pidempään koska kuski oli aika väsynyt ja kävimme happihyppelyllä vähän väliä, Mörkö pudotettiin varkauteen ja kotona Kuopiossa oltiin klo 04.45 :) Pitkä ja rankka matka takana mutta sitäkin hauskempi!!

Ihan hurjan suuri KIITOS Hannalle reissusta, ajelusta ympäri Tallinnaa, seurasta ja kaikesta, ilman tuota naista ei olisi monikaan asia taas onnistunut <3 KIITOS myös seurasta Saralla PikkuPirulaan, onnittelut uudesta ihanasta ja höperöstä hopeapojasta ja KIITOS seurasta Kirsille, kiitos myös Hannelle Mörön lainasta, Hannalle Yumin ja Penan hyvästä hoidosta, Kirsille Leon ja Nallen hyvästä hoidosta ja ISO ISO ISO ISO KIITOS Nenalle tuosta henkeä salpaavasta kaunottaresta joka narisee ja marisee ja on aito kilppari mutta joka on niin ihana ja hellä ja sitä ei vain voi olla rakastamatta!!!!!!

1 kommentti:

maarit kirjoitti...

Hurrrrrrjasti onnea mielettömästä näyttelyviikonlopusta!