keskiviikko 18. elokuuta 2010

Ihana ystävämme Suomen Kissaliitto

Jaahans mistähän sitä aloittaisi...??

Erehdyin tänään tiedustelemaan liiton rotukirjaajalta olisiko mahdollista saada 12.05.2010 syntyneiden pentujen rekisterinumeron jotta pääsemme näyttelyyn viikonloppuna, vastaukseksi sain että "et saa, pentujen rekisteröinti käsitellään 01.09.2010 olevassa RTK:n kokouksessa joten pentuja ei ole tällä hetkellä rekisteröity" ja syy tähän on se ettei emon omistajanmuutosta oltu tehty asianmukaisesti ennen astutusta.

Eli mistä kaikki alkaa...

12.05.2010 syntyy Roosalle eli F´Roma Du Siomar:lle 4 pentua, niiden astutustodistus liitteineen (napatodistus puuttui ainoastaan) saapuu liittoon vasta 13.07.2010 eli päivä sen jälkeen kun pennut täyttävät 2kk joten liitosta saapuu viesti minulle 16.07.2010 jossa pyydetään maksamaan tuplamaksu sekä toimittamaan emon napatodistus ja omistajanvaihdos heille.
Astutushetkellä emo on ollut vain siis minun nimissäni eikä meidän molempien, kasvattajanimemme on yhteinen joten tämä on ollut ihan puhtaasti siis oma mokani.

Olen toimittanut skannatut versiot tuplamaksukuitista, napatodistuksesta sekä omistajanvaihdosta rotukirjaajalle 02.08.2010 ja syy myöhästymiseen on ollut ihan puhtaasti paikkakunnalta pois olo sekä kouluasioiden järjestely. 03.08.2010 minulle on kuitattu että paperit katsotaan kun ehditään.

Sen jälkeen en ole mitään kuullut mistään, ainoastaan odottanut kirjoja ja transferia.

Tänään tiedustelin sitten numeroita ja sain tosiaan tietää että omistajanvaihdoksen vuoksi pentue on rekisteröimätön edelleen ja odottaa käsittelyä RTK:ssa.

Liiton sivujen mukaan RTK:n kokous on edellisen kerran ollut 04.08.2010 ja ihmettelen suuresti miksi asiaa ei ole voitu siellä käsitellä, paperit ovat olleet kirjaajalla kuitenkin jo ennen tätä ja hänhän on saman tien jo tietänyt minulta omistajanmuutosta pyytäessään että asia menee RTK:lle enkä saa ennen sitä pennuille kirjoja, miksi missään vaiheessa ei ole voitu asiasta ilmoittaa minulle joka kuitenkin olen kirjat maksanut liittoon?

Luultavasti en olisi saanut tietää asiasta ollenkaan jos en olisi tänään keksinyt kysyä numeroita, eikö liitolla ole minkäänlaista velvoitetta ilmoittaa muuttuvista asioista kasvattajille ja asianomaisille? Ilmeisesti olisin saanut tietää asiasta vasta RTK:n kokouksen jälkeen tai luultavasti en vielä silloinkaan, yleensähän RTK:n päätökset menevät vielä liiton hallitukselle ja hallituksen kokous näyttäisi sivujen mukaan olevan seuraavan kerran 09.09.2010 eli luultavammin saan odottaa päätöstäni pentujen suhteen puoleen väliin syyskuuta.....

Tuntuu vähän hullulta että asioita pitkitetään eikä informoida tällä välillä ollenkaan, jos ei kirjallisesti niin eikö voisi edes sähköpostitse??

Alkaa koko ajan vain vahvistua halu lähteä Fifestä ja varsinkin Kissaliitosta pois, missään nimessä en syytä omistajanmuutoksesta muuta kuin itseäni mutta tuollainen asioiden venyttäminen ja kertomatta jättäminen nyppii.
Ehkäpä se TICA alkaa houkutella enemmän ja enemmän, onneksi meitä on kaksi niin voi toisen pistää Ticailemaan ja jäädä itse rivijäseneksi paikalliseen yhdistykseen ja käydä näyttelyissä mutta mitä kasvatukseen ja asioiden hoitoon tulee se tuntunee toimivan muissa kattojärjestöissä huomattavasti paremmin kuin Kissaliitossa...

2 kommenttia:

Paula Martiskainen kirjoitti...

Kuulostaa ihan Suomen Hippoksen toiminnalta. :P Todella harmillinen juttu - minä nyt jaksan niitä papereita odottaa, eikä minulle ole edes väliksi vaikka pennut eivät ikinä papereita saisikaan, mutta ihan tyyriiksi tuli taas tuommoisenkin oppiminen. >:(

Onneksi toisin kuin hevospuolella sinulla on ilmeisesti mahdollisuus vaihtaa puljua! :P

Mirka V. kirjoitti...

Noh ihan omia mokiahan nuo ovat olleet, paperit myöhästyi päivän ja siksi tuplamaksu ja omistajana ollut vain minä mutta vähän nostattaa tunnelma toi liiton viivyttely asiassa/asioissa.

Tiedossa on heti astutustodistuksen saapumisen jälkeen ollut se että kissan omistaja olen vain minä ja taatusti silloin jo tiedetty että asia menee RTK:lle käsittelyyn niin miksi siitä ei ole silloin voinut jo sanoa?
Ilmeisesti muutenkaan mitään en olisi saanut tietää jos en olisi tajunnut kysyä...

ja juu puljua voi onneksi vaihtaa ;)