torstai 15. tammikuuta 2009

Ipanoita, Kakaroita, Mukeloita ♥

Pesät on pullollaan pieniä, meillä on yksi aikainen Liisa joka eilen päätti sekunnissa silmänsä aukaista, silmät oli kiinni kun puntarille mentiin vaan pois tultiinkin avoimin silmin :D
Tää tyttö on muutenkin aika sulkku, sen nimi on Paksu-Bertta ja se johtuu siitä kun se on jo hienosti 135g!! ai joo ja se on muuten syssi ♥ Sen nenä on puoliksi jo värittynyt joten vahvasti epäilen neidin olevan syssi...hihii ja ruskea sellainen (plääh)

Pesässä on pari tummaa ja muutama vaalea, vaaleat on suklaita koska eron huomaa nenää katsomalla nyt jo selvästi. Ruskeat erottuvat joukosta nopeasti, nyt vaan elättelen toiveita että joku suklaista olisi syssi.. ♥

Pennuille työnimien keksiminen on ollut yhtä tuskaa ja tällä hetkellä nimettyinä ovat vain ensimmäisenä syntynyt poika "Stevie" ja viimeisenä tullut iso pyllyinen tyty eli "Paksu-Bertta", muille en ole jostain syystä edes uskaltanut vielä mitään kehitellä kun tuntuu että kun niitä nimillä alkaa kutsua niin niihin kiintyy ja sitten jos tulee menetyksiä niin se tuntuu vielä pahemmalta kuin yleensä, vaikka mä jo itkin sitä yhtä kuolleenakin syntynyttä :(
Siinä vaiheessa kun mää lopetan näiden kuolleidenkin itkemisen niin on parasta lopettaa, jos ei tunnu missään pienen elämän heikkeneminen niin on aika pistää pillit pussiin.

Lahdessakin meidät toiset pienet nakit on lujasti elämässä kiinni ja se on hyvä juttu se :)
Niistä naperoista voi lukea enemmän tuolta Saran blogista http://tuomsar.vuodatus.net/

Alla on kuva meidän pienistä täällä kotona, ja joo ei meillä ei kasvateta keltanaamio kissoja vaan jollakin noi pennut oli pakko merkata :D ja ennen kuin joku alkaa vaahdota että väri tappaa ja on vaarallista niin kerrottakoon että väri on ihan askartelukaupasta ostettua lasten tussia jota kuulema saa myös imeskellä eli ei ole vaaraksi suuhun joutuessaan ;)
(kyllä muuten myyjällä oli pokassa pitoa kun selitin että tarvitsen kissanpennuille tussin...)

Nakit ojossa ♥

1 kommentti:

maarit kirjoitti...

Voi jee mikä valkoinen rivistö... Siinä on sinulla muuten tunnistamista :D

Miten pikku poika jaksaa?